Sivut

Vanhat Päätähdet


KIVIHARJUN LADY
Mustanruunikko risteytysponitamma, n.16-vuotias
Pieni musta tuontiponi saksasta jonka kanssa tiet kohtasivat vuonna 2009. Yhteistä tietä kuljettiin 6 unohtumatonta vuotta.
Poni jonka kanssa yritettiin niin paljon saavuttaen aivan liian vähän. Meidän yhteinen tie ratsastuspuolella päättyi kun allekirjoittanut kasvoi ponivuosien ohi, ja nyt Lady on suunnannut kohti uutta kotia. Toiveissa saada poni vielä joskus omistukseen eläkepäiviä viettämään. Ehdoton elämäni hevonen, paras ystävä joka on opettanut hevosista enemmän kuin kukaan koskaan tulee opettamaan.








 
PÄTU
Ruunikko eestin ratsuponiruuna, 8-vuotias
Patu saapui Kiviharjuun toukokuussa 2013 ja iskin silmäni poniin heti. Ei aikaakaan kun olin jo kinunnut ponin itselleni tunnille josta meidän matka alkoi. Patu oli Kiviharjuun tullessaan tosi raakile, ja edistyttiin ponin kanssa todella paljon niin koulussa kuin esteilläkin. Pääsipähän poni hyppäämään ensimmäiset maastoesteensä ja rataeste-ennätyksensä kanssani. Patu kanssa me treenailtiin aika tasapuolisesti koulua ja esteitä, välillä kisoissakin näyttäytyen. Meidän matka oli mäkistä mutta mitään en jättäisi pois. Meidän matka päättyi hetkellisesti vuonna 2015 ja poni samaisena vuonna myöskin myytiin pois. 9.9.2016 meidän yhteiselo taas hetkeksi jatkui kunnes poni muutti liian kauas. Joskus tulevaisuudessa me kuitenkin ehkä taas jatketaan!







RÄNI II
Hopeanmusta eestinhevostamma, 8-vuotias
Vähän hermoheikko, omalaatuinen eläin joka omaa mahtavan luonteen ja työmotivaation.
Räni toimi mulla eräänlaisena projektihevosena kesän 2014.
Liikkeelle lähdettiin siitä että poni pysyi ratsastaessa käsissä ja liikkui edes jotenkinpäin, ja muutama kuukausi myöhemmin oltiin siinä pisteessä että tamma liikkui vieressä olevan kuvan mukaisesti. Edistyttiin pienessä ajassa todella paljon, ja olen surullinen että meidän matka loppui niin lyhyeen.
Räni myytiin uuteen kotiin 2015 tai 2016.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti